Stilesin onnettomuudesta on kulunut jo muutama kuukausi ja hän oli maannut koko menneen ajan koomassa pienessä lääkärin hoitotönössä. Epätoivoisena aamuna sain yllättäen puhelun Steven-lääkäriltä. Pelkäsin jo pahinta, mutta uutinen oli iloisempi: Stiles oli nimittäin herännyt yön aikana muutamiksi minuuteiksi ja sama oli jatkunut pitkin viikkoa jo vähän pidemmillä valvomisjaksoilla. Oli siis mahdollista, että pian Stiles voisi herätä lopullisesti. Se oli Stevenin sanojen mukaan ihme, sillä Stiles oli todennäköisesti virunut vedessä kauankin.
En ollut aiemmin nähnyt Stevenia kasvotusten ja se hetki oli sanoinkuvaamaton. Jokin niissä piirteissä veti puoleensa äkkisältään. Mieli kohosi kattoon enkä saanut silmiäni irti hänestä. Tahdoin heti tutustua mieheen paremmin, mutten liian hyvin, koska olihan minulla Stiles. En saa katsoa muita miehiä sillä silmällä, toivottavasti ihastukseni oli vain kaverillista. Steven suuntasi katseeni lopulta uniseen Stilesiin.
Katsoin häntä pala kurkussa. Entä jos en ehtisikään nähdä rakastani hereillä? Miten selviäisin yksin lasteni kanssa? Tuhannet kysymykset valtasivat pääni. Yritin saada ajatukset kaikkoamaan ja elää tässä hetkessä. Kyllä, nimenomaan tällä sekunnilla.
Kysyin Steveniltä kaikkea mahdollista ja mahdotontakin Stilesin tilasta ja hänen valvomishetkestään. Hän vastasi yleensä vain lyhyesti kummemmin kuvailematta, kunhan tarkoitus tuli selväksi. Odotin hetken hiljaa, jos hän odottaisi omaa puheenvuoroaan. Steven tyytyi vain hymyilemään ja vilkuili välillä taaksensa Stilesia. Kohautin olkiani hämmentyneenä ja katsoin itsekin taakseni seurallen Angoran touhuja.
Lopulta Steven osasi avata suunsa ja sanoi pahoittelevansa, että Stiles oli joutunut tänne hoidettavaksi. Suuressa sairaalassa ei vain ollut tilaa sitten millään kesän influenssakauden vuoksi. Ihme vain, että näin pieneen kylään oli pysähtynyt noin moni sairastamaan.
"Ei se mitään, kunhan saadaan hoitoa!" hymyilin.
Steven vastasi hymyyn iloiten myös silmillään.
"Hyvä, jos kelpaa. Tämähän on myös halvempaa touhua, joten taloudellinen tilanne pysyy toivottavasti aika lailla ehjänä", hän mainosti. "Minun täytyy nyt huoltaa näitä laitteita, voit sillä välin vaikka katsoa tyttärenne perään. On muuten suloinen tapaus."
Nyökkäsin vain hyväksykseksi.
"Ja toinen on jo tulossa..."
Jääkaappi oli vapaassa käytössä ja näin Angorakin saatiin juotettua. Raukalla oli varmasti pitkä aamu ilman ravintoa. Huoneisto oli muutenkin hieman tunkkainen ja ahdistava, mutta parempi sekin kuin eloton mies.
Äkkiä tapahtui jotain yllättävää: Stiles seisoi suoraan edessäni laskien sormiaan. Saattoihan se määrä unohtua tuossa ajassa. Henkäisin kuuluvasti ja hieroin silmiä. Mies ei kadonnut.
Steven oli kauhuissaan ja ohjasi Stilesin pyörätuoliin. Mies kokosi muistikuvia ja yritti luoda niistä yhtenäisiä ajatuksia. Steven puheli rauhoittavalla äänellä järkyttyneelle Stilesille. Hän onnistui luomaan katsekontaktin ja sai nyökkäyksen vastaukseksi. Kaipasimme Stilesin kanssa kahdenkeskistä aikaa, joten Steven työnsi pyörätuolin ulos ja käski puhua.
Hymyilin itsekseni; silmäni kostuivat silkasta onnesta. Oliko hän todella monen kuukauden odottelun jälkeen jälleen täällä? Stiles ei sen sijaan osannut sanoa mitään. En osannut sanoa, muistiko hän minua tai yleensäkään mitään. Painoin hellän suukon hänen poskelleen ja katsoin silmiin.
"Janice..." Stiles tapaili.
Säikähdin hieman käheää ääntä, mutta osin olin vain jännittynyt siitä, että hän puhui. Lausui nimeni.
"Stiles", vastasin hymyillen. Työnsin pyörätuolia hieman eteenpäin ja sain Stilesin ärtymään. Kohtelin häntä muka kuin vanhusta. Naurahdin vain hänen hullutteluilleen ja lopulta ei miehen pokka kestänyt enää.
"Anna kun autan sinut seisaalleen."
Stiles pysyi juuri ja juuri tolpillaan, mutta minun täytyi tukea häntä ja kaappasinkin hänet kiihkeään suudelmaan. Stiles nautti hetkestä, mutta säpsähti tuntiessaan vatsani.
"O-oletko sinä raskaana?" hän kysyi silmät suurina.
Syntyi hetken hiljaisuus. Purin hammasta ja tyydyin nyökkäämään. Stiles hymyili leveästi. Hän alkoi selvästi miettiä, mitä oli tapahtunut. Hän soi kysyvän katseen minuun, ja mietin mitä sanoa.
"Niin, sinähän olin lammen pohjalla?" totesin epäröiden.
Stiles alkoi muistella. Tulosta ei vain selvästi ollut tiedossa.
"E-e-en muista mi-mitään", Stiles vapisi kyyneleet silmäkulmissa.
Pyyhin valuneet kosteudet hänen poskeltaan. Stiles tyytyi hymyilemään ja nieli itkun lopulta.
Stiles päästi minusta vähitellen irti. Hän asetti kätensä vatsalleni ja tunnusteli alkavaa ihmiselämää. Stiles tuntui unohtavan kaiken muun. Häntä selvästi harmitti, ettei ollut paikalla alkuraskauden aikana. Laskettu aika oli nimittäin ensi viikolla. Se tuntui todella hämmentävältä. En ole ehtinyt kertoa kenellekään, paitsi tietenkin sairaalan väki on tietoinen.
Samassa Stiles kellahti maahan, kun ei ottanut tarpeeksi rauhassa. Toruin häntä osittain leikkimielisesti, mutta hänen olisi paras vähän varoa, ettei iske päätään.
Autoin hänet takaisin pyörätuolille, jolloin tuon mielentila muuttui äkkiä. Pohdinnassa oli selvästi tapaturma, josta Stiles ei muistanut mitään.
"Liittyiköhän siihen rikos?" mietin ääneen.
"En halua puhua siitä juuri nyt", Stiles sanoi viileästi.
"Mutta sinähän -"
"Ei. En halua muistella sitä tällä hetkellä."
Jätin miehen sitten omaan rauhaan. Kysyin Steveniltä, voisiko hän seurailla raskauttani viimeisen viikon ajan.
"Mikäs siinä, kerta Stilesiakin käyt katsomassa päivittäin", Steven myöntyi.
"Koskas oli laskettu aika?" hän kysyi.
"Ensi viikolla", naurahdin.
Steven löi itseään otsaan ja naurahti.
"Sanoitkin haluavasi tarkkailua viimeisen viikon ajan."
Angora yritti saada huomiota isältään ja viihdyttikin tätä, mutta Stilesin silmät eivät osuneetkaan tyttäreensä. Hän vain tuijotti eteensä ja mietti. Lapsikin oli jo tarpeeksi fiksu aistimaan, ettei kaikki ollut mallikkaasti. Minun ja Angoran tuli aika lähteä ja hyvästelin Stilesin nopeasti, mutta en saanut kuin heikon nyökkäyksen vastaukseksi. Ehkä Steven voisi rauhoitella miestä, jos omaisi myös sosiaalista silmää.
Olin tottunut nukkumaan sohvalla, koska oli niin turhauttavaa herätä parisängystä yksin. Siitä pääsi helpommin ylös, koska ei ollut peittoa. Angorakin sai sitten huolenpitoa nopeammin. Tänä aamuna kaikki voisi muuttua. Steven vihjaili, että voisi päästää Stilesin vapaalle jalalle, jos pysyy tänäänkin hereillä. Hän oli kävellytkin loppuillan ihan moitteettomasti.
Tilasin nopeasti taksin ja lähdimme sitten kohti Stevenin hoitolaa Angoran kanssa. Taksikuski ei kummia puhunut; taisi olla ujompaa sorttia. Tyydyin sitten kuuntelemaan Angoran juttuja, joissa ei rehellisesti sanottuna ollut päätä eikä häntää, mutta tietysti hän on vielä siinä iässä.
Sain ehkä yöllä supistuksen, joten varoitin Steveniä synnytysoperaatiosta. Hän toivotti onnea tälle päivälle ja kysyi aamusta muuten, olimmeko syöneet ja muuta. Aamiainen oli kyllä hoidettu, joten Stevenin ei tarvinnut meitä ruokkia.
Jutellessamme Angora kyllästyi ja kipusi isänsä syliin. He olivat kumpainenkin kaivanneet toisiaan ja saivatkin viettää hetken jos toisenkin yhdessä. Stiles tuijotti samalla tavalla tyhjää kuin eilen. Vaivasiko häntä vieläkin se tapaturma, josta hänellä ei ole muistikuvaakaan? Ymmärrettävää toki, eihän tuollaisesta toivu hetkessä.
"Vaikuttaa siltä, että vauvanne on pian valmis syntymään!" Steven totesi. "Mennään tuonne sisälle käymään läpi tapahtumasarjaa, vaikka kertaalleen oletkin jo synnyttänyt, eikös?"
Nyökkäsin ja kerroin synnyttäneeni kotona, koska sairaalassa ei jostain syystä ollut tilaa. Hän pahoitteli, mutta kehui minua suorituksestani.
"Minä saankin sitten hoitaa sinua sen aikaa", Stiles leperteli Angoralle jo pirteämmin.
Angora oli selvästi yhtä innoissaan. Hymähdin siihen suuntaan ja jatkoin selkäparan kanssa sisälle.
"Oletpas sinä kasvanut, tyttöseni", Stiles huokaisi.
Tyttö kikatti suloisesti ja toisteli jotain epämääräisiä sanoja, kuten "moi", "nalle", "äiti" ja "tyttö".
"Oi, en tiennyt että osaat puhuakin!" Stiles liikuttui.
Hän yritti opettaa myös isää ja muita sanoja, mutta Angora ei osannut sisäistää niitä. Sen sijaan isää kutsuttiin tilesiksi, koska minä puhuin hänestä sillä nimellä. Tästä tuli heille pitkä päivä...
Angora jäi ulos hetkeksi yksikseen, kun Stiles tuli sisälle vielä halailemaan. Hän oli selvästi jännittynyt, mutta kukapa ei jos kerta kuuli eilen saavansa toisen lapsen ihan hetken kuluttua. Steven yritti hienovaraisesti käskeä Stilesia ulos, mutta ei hellinyt erottaa meitä.
"Stiles, ehkä sinun kannattaisi ottaa vähän varovaisemmin. Onnettomuudesta voi koitua vielä harmia myöhemmin", hän keksi lopultakin.
Stiles kääntyi pois katsoen vielä murhaavasti hoitajaansa.
Juuri silloin sain viestin lapselta. Hän oli valmis kohtaamaan karun maailman. Stiles kääntyi vielä minuun päin ja muodosti huulilla "Onnea.". Steven ei tuntunut ihan vielä ymmärtävän, mistä oli kysymys. Hän vain päivitteli mumisten turhanpäiväisiä.
Sitten Steven vasta säikähti. Ei odottanut varmaan näin äkkisältään synnytysoperaatiota. Hän yritti rauhoittua ja samalla saada minutkin seesteiseksi. Steven muokkasi sängyn synnytyskelpoiseksi poistaen turhia osia, mutta kiireissään otti juuri väärät osat ulos.
"Ei tässä kiire ole, pärjään kyllä hetken", yritin rauhoitella, jotta tuloksia tapahtuisi nopeammin.
Tytär ja isä viettivät taas pitkää päivää ulkosalla.
"Sinustahan tulee nyt isosisko!" Stiles tajusi.
Angora kikatti kutitusleikin aikana. Heillä oli jännittävä hetki edessä, mutta he osasivat muuttaa sen mukavaksi odotettavaksi. Pelkoa ei lietsottu lainkaan, vaan hetki oli ratkiriemukas. Stiles ei vieläkään tuntunut ymmärtävän kunnolla olevansa pian tuplaisä. Olihan tietoa sulateltu vasta päivän verran. Angorallekin aihe oli vähän vieras, mutta kaipa ajatukseen tottuisi.
Onnistuin. Katselin pieniä tähtisilmiä edessäni. Olin juuri saanut aikaan jotain ihmeellistä taas vaihteeksi. Angora oli nyt pienen tytön isosisko, minä tuplaäiti ja Stiles tuplaisä. Synnytys oli kestänyt vain 5-6 tuntia ja kaikki sujui juuri oikein. Ehkä syynä täydellisyyteen oli Stevenin ammattimainen työskentlykyky, tai sitten ensisynnytyksen vaikeudet. Tietysti kaikilla synnytyskerroilla oli kipua ja paljonkin, mutta tämän kerran se ei ollut sietämätöntä, oikeastaan pidin siitä.
Steven ehdotti, että olisimme jääneet hänen luokseen vielä yöksi, mutta tahdoin mennä jo kotiin suosituksista huolimatta. Stileskin sai tulla kokeiluksi mukaan sinne. Steven sanoi kuitenkin tulevansa tarkastamaan Stilesin tilan huomenna. Kiitin vielä ammattimaisesta hoidosta, kunnes juoksin Stilesin tilaamaan taksiin. Sinne ahtauduimme koko porukka, minä, Stiles, Angora ja Abbie.
Meidän yhteinen yö pitkään aikaan oli ihana. Tuolla jossain tuhisi uutukainen Abbie ja saimme nukuttua rauhassa, koska tyttö osoittautui aika yöuniseksi. Stilesin kainalossa oli lämmintä ja rauhallista. Siihen nukahti vain heti. Univaikeuksia oli ollut jo muutaman kuukauden ajan, mutta Stilesin läsnäolo rauhoitti. Edes Abbie ei pilannut ajatuksena nukkumista. Ei sillä että hän olisi jotenkin unohdettu, päinvastoin. Tyttönen vilisi unissa, joten mielikuvitus vain tuuditti nopeammin uneen.
Aamuyöllä Stiles joutui kuitenkin nousemaan kesken unien. Abbie kaipasi haleja. Aikamoinen suoritus silti, vasta viiden aikaan kitisi. Äänekkyyttäkään ei juurikaan ollut, joten sain siinäkin "melussa" ihan hyvin nukutuksi. Angorakin laski edelleen lampaita. Taisi tuossa Abbiessa olla jotain unelmalapsen ainesta. Tosin tämähän voi enteillä murrosiästä vaikeampaa. Jaa-a, onneksi hän on vielä niin pikkuinen.
Kihlasormus. Hetkinen, kihlasormus! Minulle?
"Ajattelin, Janice, kun meiltä löytyy nyt kaksi lasta ja suhteemme on ollut mukavalla pohjalla jo alusta asti, niin tahtoisitko tulla vaimokseni?" Stiles hymyili.
"Tietenkin, kulta!" sädehdin.
Stiles pujotti kimaltavan kihlasormuksen sormeeni. Hän ei tahtonut menettää minua uudestaan kuukausiksi, enkä minä häntä. Stiles antoi vielä suukon poskelleni ja katosi sitten kylpyhuoneeseen.
Katselin vain rakastuneena kylpyhuoneen suuntaan. Siellä hääräili kihlattuni. Uutuudenviehätettä makustella tuota sanaa. Pian hän onkin jo puolisoni.
Stiles päätti hoitaa vastuullisesti sulhasen tehtävät. Hän piti esikoisesta huolta, jotta minä saisin hoitaa nuorimmaista. Angora ja Stiles tulivat muutenkin todella hyvin juttuun kaiken sekasorron jälkeenkin, ettei sen kanssa ollut ongelmaa.
Pelkän leikin keskellä voi kyllä hoitaa perustarpeetkin. Ei Angora tietenkään sitä vastaan ollutkaan, joskushan sitä oli syötävä. Stiles oli kyllä ihana isä lapsilleen. Ei jättänyt naisille stereotyyppisiä hommia minulle, vaan pystyi hoitamaan ne itsekin, jos minulla oli muuta. Minä en tietenkään jättäytynyt täysin pois lastenhoidosta, saatoin vaikka olla Abbiea ruokkimassa.
Angoran vauva-aikoja muistelin jo kaiholla, mutta saan jälleen kokea ne! Eihän Angora nytkään ole mikään jättiläinen, mutta ei enää vauvasta käy. Tyttö on leikki-iässä, ihan mukavaa aikaa sekin toisaalta, mutta on ainakin joku muistuttamassa ensimmäisistä kuukausista, vaikka ne ovatkin aivan toisen henkilön omia ja ainutlaatuisia.
Tyttö näytti pitävän minusta kovasti. Hän oli jo tarraamassa poskiini, kun hieroin nenääni tuon miniatyyristä kuonoa vasten. Se tuntui niin kovin hennolta. Abbie ehti jo kiintyä minuun. Ehkä Angora on isän tyttö ja sitten Abbie minun. Toisaalta nyt on turhan aikaista todeta mitään, eihän Abbie ole päivääkään vanha. Unelmointia vain, mutta mistäs sitä koskaan tietää!
Kello oli jo neljä, eikä Steven ollut toteuttanut lupailemiaan. Stilesilla näytti kuitenkin olevan kaikki ihan hyvin, joten ei sen puoleen harmiakaan ollut tuosta. Kai hänellä oli hyvä syy jättäytyä pois.
Stiles tarvitsi unta, olihan hän vielä aika tokkurassa. Sillä välin sain Abbien nukutetuksi ja annoin huomiota vihdoinkin Angoralle. Me olimme olleetkin kaksistaan jo kuukausia, joten emme olleet sen vieraantuneempia. Angoralle oli vain tärkeä saada isän leikityksiä paljon pitemmän ajan takaa.
Onneksi Angora ei pannut pahakseen olla minun kanssa, vaikka olikin aikalailla isänsä tyttö. Hän osasi jakaa rakkauden tasapuolisesti. Tai no, ehkei hän Abbiea vielä ihan tajunnut, mutta kunhan ikää ja kokemusta tulee lisää, oppii hän rakastamaan siskoansakin.
Angoran kanssa touhuaminen on kyllä hauskaa, mutta kuluttaa paljon virtaa. Päätin siis torkahtaa hetkeksi sohvalle. Abbien huuto herättäisi sitten minut, jos tarvittiin.
Ilman ikkunaan päin vilkaisuakaan tiesin jo valaistuksesta olevan täysikuu. Tuona yönähän Stiles ei sitten palannut. Ei kai sillä ollut mitään merkitystä katoamisen kanssa? Halusimme kumpikin tietää, miksi Stiles löytyi lammen pohjalta, mutta säilyi elävänä useita päiviä?
Tapaus oli ottanut taas Stilesin mielen valtaan. Hän ei kuitenkaan tahtonut puhua siitä minun kanssani, vaikka kuinka ehdottelin. Muistaako hän sittenkin, muttei tahdo vain kertoa minulle? En kuitenkaan tahtonut kyseenalaistaa hänen rehellisyyttään, joten jätin asian sikseen.
Yritin houkutella Stilesia jo nukkumaan, mutta hän tahtoi olla vielä lasten kanssa. Ei sitten riittänyt omakaan into unille, joten seurailin hymysuin isän ja tytärten leikkejä. Samalla odotin Stilesia tähän viereen, mutta hänellä oli jutut niin kesken, ettei päässyt heti paikalle.
Lopulta kyllästyin odotteluun, joten jouduin väkisinkin vällyjen väliin. En kai sentään koko yötä tässä yksin kykkisi, sillä Stiles lopulta kahmaisisi minut kainaloonsa, kunhan saa lapset tuuditettua uneen.
Pian koittikin Abbien ensimmäinen syntymäpäivä, jota vietettiin jälleen vaatimattomissa merkeissä perheen kesken. Tyttö oli kasvanut huimasti ensimmäisen vuoden aikana. Nopeammin kuin Angorakin, ellen nyt ihan väärin ole seuraillut. Etenkin Stiles oli innoissaan katsomassa, kuinka hänen toinen tyttärensä puhalsi innoissaan kakusta kynttilät sammuksiin tuota pikaa, minun pienellä avustuksella tietenkin.
Niin, Abbie oli kertakaikkiaan suloinen lapsi. Hänessä oli piirteitä Angorastakin, mutta oli melkein ihan omaa luokkaansa. Rahatilanteen huojunnan vuoksi Abbie joutui käyttämään Angoran vanhaa paitaa, mutta hän pitikin siitä kovasti.
Tyttöjen yhteisiä leikkejä ei nähty paljoakaan, paitsi jos me kehotimme. He viihtyivät vielä paljon omissa oloissaan. Ehkä tässä iässä heillä ei ollut toisistaan seuraa, vaan vasta vähän myöhemmin, kun Angorakin oppii käsittelemään nuorempiaan.
Ehkäpä Angora oli vähän mustasukkainen Abbien saamasta huomiosta. Siksi hän useinkin vaati hellyyttä itselleen ja alkoi vääntää valitusitkua. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman Stilesia kahden lapsen kanssa, jos kummallekin piti raivata riittävästi aikaa.
Nyt minäkin sain viettää Angoran kanssa aikaa, kun Stiles sai hoidella Abbien. Ehkei heistä tulisikaan sitten kummankaan tyttöä, jos jaamme huomion molemmille tasapuolisesti.
Tänään oli tarkoitus järjestää pienet häät, jonne oli muutama vieraskin kutsuttu. Järjestelyt olivatkin vaatimattomissa puitteissa, mutta tärkeinhän on se sormustenvaihto, eikös? Olin heti kärppänä aamulla pukemassa häämekkoa ylleni. Istuinkin lähes koko ajan vessassa jännittäen tulevaa hetkeä.
Lopulta koittikin aika sanoa "tahdon". Vaihdoimme vain rakastuneet katseet. Siinä se seisoi, minun rakkauteni, joka oli noussut kuin kuolleista takaisin luokseni juosten. Nyt seisommekin jo tässä.
*******
Anteeksi että osa venyi maaliskuun puolelle, vaikka lupailin sitä jo tammikuulle. Toivottavasti edes seuraava osa pääsee julkaistavaksi ajoissa! Ehkäpä huhtikuussa olisi tarjolla, ellei innostus riittäisi jopa samalle kuulle? Seuraavassa osassa nimittäin tuntuu olevan tosi kivoja teemoja kirjoittaa. Mutta en oikolukenut tätä osaa kunnolla, koska halusin sen vain nopeasti julkaistavaksi. Ehkä sitten seuraavassa juttu luistaisi paremmin?
Vielä tästä osasta: Stiles siis selvisi onnettomuudesta, mutta kuinka ihmeessä? Saattaapi olla, ettei tämä aihe olekaan niin yksiselitteinen. Ensi osassa Angora pääsee kouluikään ja aika lailla normaalia arkea varmaankin, tosin ehkä Stiles saa lisää tietoa tapauksestaan.
Pahoittelen vielä jos laatu oli kirjoituksen kannalta maassa! En oikolukea tätä kunnolla, koska halusin laittaa tämän vain nopeasti julkaistavaksi, kun oli kerta myöhästynyt näin paljon. Pelaillakaan en ole ehtinyt kamalasti, koska sims on jäänyt hiukan toissijaisemmaksi. Ehkä se tästä taas lähtee...
